Ergonomian asiantuntijuus Euroopassa eli Eurooppa-ergonomin pätevyys
Ergonomian asiantuntijaksi voi pätevöityä kansainvälisesti. Euroopassa tämä edellyttää määrättyjen koulutuksellisten pätevyysvaatimusten hallintaa, vähintään vuoden ohjattua työtä ergonomian alueella ja vähintään kahden vuoden työkokemusta ergonomiasta.
Eurooppalaista ergonomian asiantuntijan, Eurooppa-ergonomin, pätevyyttä haetaan CREE:ltä (Centre for Registration of European Ergonomists). CREE-toiminnan tavoitteena on yhdenmukaistaa ergonomian alalla työskentelevien ammattiosaamista ja varmistaa toiminnan laatua Euroopan maissa. Kaksi kertaa vuodessa kokoontuva CREE Council, jossa ovat edustettuina kansalliset jäsenyhdistykset, käsittelevät saapuneet hakemukset.
Henkilölle, jolle on myönnetty ergonomian asiantuntijapätevyys, on oikeus käyttää Eurooppa-ergonomin ammattinimikettä (lyhenne Eur.Erg.). Eur.Erg. sertifikaatin saaneet merkitään CREE rekisteriin. Rekisteriin merkittyjen henkilöiden nimet yhteystietoineen löytyvät CREE:n internetsivuilta (www.eurerg.eu). Sertifikaatti on määräaikainen ja voimassa kerralla viisi vuotta, jonka jälkeen sille voi hakea jatkoa. Eur.Erg.-sertifikaatti on tällä hetkellä yhteensä 626 henkilöllä 27 eri maasta. Suomessa on tällä hetkellä kahdeksan Eur.Erg. pätevyyden saanutta henkilöä. Määrän toivotaan kasvavan seuraavien vuosien aikana, sillä Suomessa on paljon ergonomian parissa toimivia ammattitaitoisia henkilöitä, joiden koulutus ja työkokemus vastaavat Eur.Erg.-pätevyyden minimivaatimuksia.
CREE-toiminta Suomessa
Suomessa Eur.Erg.-pätevyyden hakemista edistää Suomen Ergonomiayhdistys (ERY). Vuosikokouksessa 2023 vahvistetun toimintasuunnitelman mukaisesti ERY tukee Eur.Erg.- pätevyyden hakemista vuoden 2024 aikana siten, että ERY ei peri hakijoilta sertifikaatista käsittelymaksua, vaan hakija maksaa ainoastaan CREE:lle menevän osuuden (150 €). Tarkoituksena on kannustaa ja mahdollistaa mahdollisimman montaa ergonomian asiantuntijana toimivaa hakemaan pätevyyttä. Tämä lisää työpaikoilla ergonomian näkyvyyttä sekä vahvistaa alalla toimivien asiantuntijoiden asemaa.
Suomessa hakemukset käsittelee ja tarkastaa ERY:n nimeämä CREE-toimikunta:
Pätevyyden hakeminen
Eur.Erg.-pätevyyden peruskoulutusvaatimus on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla 50 pistettä laaja-alaista ergonomiakoulutusta. Ammattikorkeakoulu- tai opistoasteen tutkinnon suorittajilta edellytetään vähintään 100 pistettä ergonomiaopintoja. Kaikilta hakijoilta edellytetään lisäksi vähintään vuoden ohjattua työskentelyä ergonomian parissa ja vähintään kahden vuoden itsenäistä työskentelyä ergonomian alalla. Ergonomiatoiminnan on katettava vähintään 50 % hakijan työajasta.
Eurooppalaista ammattiergonomin pätevyyttä (Eur.Erg.) voi hakea jatkuvasti. Hakemusten käsittely tapahtuu kahdessa vaiheessa:
Kaksivaiheisen käsittelyn vuoksi hakemukset on jätettävä kansalliselle CREE -työryhmälle viimeistään 2 kk ennen käsittelyä, mieluusti jo aiemmin, mikäli haluaa hakemuksensa tiettyyn CREE councilin kokoukseen.
Alla olevista tiedostoista löydät kuvauksen hakuprosessista ja hakemuslomakkeen:
Tutustu myös CREE:n kotisivuihin osoitteessa www.eurerg.eu
Lisätietoja voit tiedustella ERY:n CREE -toimikunnan yhdyshenkilöltä Pirjo Hakkaraiselta: pirjoirene.hakkarainen(at)uef.fi