Monitieteistä ihmisiin kohdistuvaa tutkimusta ja kehittämistä on tehty kauan. Ensimmäisiä havaintoja ergonomiasta voidaan jäljittää 1800-luvun jälkimmäiselle puoliskolle työasentoja ja istumista koskeviin tutkielmiin sekä työntutkimuksen alkuvaiheisiin 1900-luvun alussa. Euroopassa ihmisen toimintaan kohdistuvaa tutkimusta ryhdyttiin tekemään toisen maailmansodan jälkeen muun muassa työtieteiden, työfysiologian, työpsykologian ja työhygienian nimillä ja Yhdysvalloissa käynnistettiin samanaikaisesti psykologiaan painottunutta soveltavaa tutkimusta Human factors engineering -käsitteen alla. Ergonomia -käsitteen käyttö laajeni vuonna 1959 perustetun kansainvälisen ergonomiayhdistyksen (International Ergonomics Association) myötä.
Ergonomia tuli Suomeen 1960-luvulla, jolloin julkaistiin myös ensimmäinen suomenkielinen ergonomian oppikirja. Ergonomia yleistyi maailmanlaajuisesti käytetyksi yleiskäsitteeksi 1970 -luvulla, vaikkakin varsinkin Pohjois-Amerikassa edelleen käytetään yleisesti myös Human factors -käsitettä. Nykyään nähdäänkin yleisesti, että painotuseroista huolimatta Ergonomia ja Human factors -käsitteet tarkoittavat samaa ja usein näistä käytetäänkin yhteisnimitystä "Ergonomics and human factors". Kansainvälisen ergonomiajärjestön entinen puheenjohtaja Ilkka Kuorinka on toimittanut historiateoksen Ergonomiajärjestön alkuvuosista. Teos on ladattavissa täältä. Pohjoismainen ergonomiayhdistys (Nordic Ergonomics Society, NES) on julkaissut 50. toimintavuotensa kunniaksi historiikin, jonka voi ladata täältä.
Suomalaisen ergonomiatoiminnan keskeisenä vaikuttajana voidaan pitää kesällä 2022 edesmennyttä Ilkka Kuorinkaa. Kuorinka oli keskeisessä roolissa Suomen Ergonomiayhdistystä perustettaessa toimien muun muassa yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtaja. Ergonomiayhdistyksen kunniajäsen Kuoringan ergonomia-historiaan voi tutustua esimerkiksi hänen aikalaiskollegoidensa laatimasta muistokirjoituksesta.
Martti Launis ja Jouni Lehtelä ovat kuvanneet ergonomian historiaa ja sen monitieteisiä perinteitä tarkemmin suomenkielellä teoksessaan Ergonomia. Teos on ladattavissa osoitteessa täältä.